sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Teippailua

Tässä taitaa käydä niin, että puutarhablogi muuttuu käsittämään myös sisustusta ja kaikkea muutakin näpertämistä. Mietiskellään vielä joutuuko koko osoitteen muuttamaan, Takapiha on jokeseenkin harhaanjohtava :) Bloggaaminen on vain niin hauskaa, etten millään tahtoisi rajata sitä pelkästään pihahommiin. Eli odotettavissa on jonkun sortin muutos...




Monessa blogissa olen nähnyt teippitarhan teipeillä toteutettuja koristuksia ja tuunauksia. Vihdoin sain oman tilauksen tehtyä, eikä ollut monen klikkauksen takana. Minulta puuttui kivan näköinen teippi korttien kiinnittämistä varten. Kortit hankin Helsingin keikalta jo muutama kuukausi sitten, nyt saan ne vihdoin seinälle.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Teltassa




Lapset vaativat pystyttämään teltan takapihalle. Siellä ne nukkuivat kuin pienet porsaat monta yötä. Ei paljon vesisateet heitä haitanneet. Teltan päälle oli viritetty vielä kevytpeite pitämään pisarat loitolla. Pieni piha muuttuu hetkessä jälleen uuden elämyksen näyttämöksi. Muistan itse kuinka jännittäviä telttaretket olivat. Ja olipa aamulla muuten hyvin nukkuneita lapsia. :)

Teltta on vuosia sitten hankittu Biltemasta. 
Toiminut meillä muutamana päivänä vuosittain retkeilymajoituksena ja pelaa oikein hienosti.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Väriä kesäkukilla


Takapihan kesäkukat on ihan eri maailmasta, kun etupihan kukat. Tumma ja räikeää oranssi ja ripaus rauhoittavaa valkoista. Monena vuonna olen ihaillut Mustasilmäsusannaa ja nyt vihdoin sitä on omalla pihalla. Samettiruusu ei ole ollut koskaan lempikukka, mutta sen houkutteleva oranssin sävy ei päästänyt minua ohi. Musta Potunia sopii kuin valettu Mustasilmäsusannan viereen. Harmi vain kuva on niin tumma, ettei kukka pääse oikeuksiinsa.

PS Pikkulintuset ovat alkaneet kurkkimaan pöntöstä. Sain napattu yhden naamasta kuvankin. Niin kauheen pieni ja söpö :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kuunliljat heräilevät




Kuunliljat ovat pikkuhiljaa heräilemässä. Yllä kuvissa Kuunliljojen seurana sammalmaista perennaa, Mätäsrikko 'Saxifraga Findling'. Vuosia sitten tulin hankkineeksi sitä "vahingossa" ja olen kovin tykästynyt sen alkukesän kukintaan. Kukinnan mentyä Mätäsrikko toimii erinomaisena maanpeitekasvina ja tuo keijumetsän henkeä kuunliljojen ja havujen kanssa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kovaa duunia


Kesän mittaan Sinitiaispariskunnan mökistä on alkanut kuuluua ääniä. Muutama viikko sitten kuului vain pientä piipitystä. Nyttemmin poikasten ääni on jo niin kova, ettei sitä voi olla kuulematta. Vanhemmilla on aika duuni pitää poikaset hiljaisena. Muutaman minuutin välein jompikumpi palaa kämpille kärpänen tms. saalis suussaan. Nukkuukohan ne ollenkaan? Ehkä kohta näemme millaisia pikkuisia mökistä lähtee liikkeelle.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lisää ällöä pinkkiä


Kirjoitin aiemmin täällä erikoisesta kukka-amppelivalinnastani. Luonnollisesti muutkin etupihan kukat on sitten oltava yhtä ällöjä. Yli-imelän amppelin kaveriksi löytyi vaaleanpunaista petuniaa, hopeaputousta ja pinkkiä Pelargoniaa. Olen aina ennen pitänyt Pelargoniaa "mummokukkana", mut kolmenkympin tietämillä se näköjään alkaa ihastuttamaan :)
Takapihalla on sitten vähän enemmän minun näköiset kesäkukat, kirjoitan niistä oman postauksen lähiaikoina.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Omenapuu kukkii



On taas se herkullinen hetki vuodesta, kun omenapuu on kauneimmillaan. Puu on kuin suuri muumien taikapilvi.Tämä postaus ei varmasti paljoa tekstiä kaipaa :) 



lauantai 2. kesäkuuta 2012

Voikukille kyytiä



Jo viime kesänä haaveilin Fiskarssin rikkaruohonpoistajasta. Tuttavani kehui laitetta ja rohkaistuin hankkimaan sen itselleni. Muutamassa hetkessä olin nostanut maasta kolme sangollista Voikukkia (huom. juurineen). Erittäin kelpo peli, suosittelen ehdottomasti! Ilahduttavaa oli myös huomata, että tuotteessa luki "made in Finland".