lauantai 31. maaliskuuta 2012

PuutarhaTunnustus



Kiitos tunnustuksesta Sato ja Paisto. Vastaan haasteeseen:

1.Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?
*Muutimme uuteen rivitaloasuntoon neljä vuotta sitten. Edelliset asukit eivät olleet huolehtineet pihasta. Tarkoitukseni oli vain vähän "fiksata" ilmettä, koska piha suojaisa ja tarjosi hyvät oleskelumahdollisuudet. Sittemmin homma karkasi käsistä. En olisi uskonut itsestäni, että viihdyn ruopsuttamassa rikkaruohoja :)
*Ystäväni aloitti sisustunblogin pitämisen ja sitä seuraillessa pikkuhiljaa ajatus lämpeni. Tykkään paljon myös valokuvaamisesta, nyt on tarkoitus mitä varten kuvata.

2.Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kauneun lempikasvisi?
Tunnearvolta tärkein vanha omenapuu pihassani. Lempikasvini havut. Niillä on vahva muoto ja "kukkii aina".

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?
Lopussa kiitos seisoo.


Laitan haasteen eteenpäin muutamalle seuraamalleni puutarhabloggarille:


Selätön Puutarhuri -Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Villi Piha - Inspiroivaa!

Min Eden - Yli kielimuurien :) Ihanan herkkää.

Sininiitty  - Kiitos ideoista!

Camera gardening - Kivan pirteää kuvakerrontaa.






perjantai 30. maaliskuuta 2012

Uutta Ilmettä


Raikastetaan bolgia uudella ilmeellä. Tällä versiolla tuoreimmat kirjoitukset näkyvät samalla silmäyksellä.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Pupu-Tupuna


Isäntä yllätti Pupu-Tupunan aamupalalta takapihalta. Vastakarsitut omenapuun oksat kelpasivat City-pupulle. Taidan ensi keväänäkin jättää herkut saataville, eipähän nälkäiset vieraat tuhoa mitään muuta.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ideoita Terassille


Iltasanomien kevään puutarhalehdessä oli esitelty Eden juontajan Minna Toivasen pihaa. Yllä oleva puulaatikoista koottu hyllystö on tosi kiva. Saisin ratkaistua terassin säilytysongelman. Olen nähnyt kaupassa myytävän patinoituneita laatikoita, mutta hinta minun tarkoitukseen kyllä kovin suuri. Taidan odottaa loppujenkin lumien sulamista ja kaivan työpaikan pihalta roskalautoja, jotka talvi on patinoinut. Askartelen laatikot siis itse :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Fiilistelyä Auringosta


                                                                Kuva Finnish Desing Shop

Tänään kevätaurinko paistoi niin ihanasti, että lämmön jo tunsi. Tuli olo ettei kesä ole enää kaukana. Auringon ystävänä haluan kaiken ilon irti ja näin uusi aurinkotuoli olisi hankintalistalla. Kuvassa oleva Fatboyn riippukeinu olisi makee. Viime kesänä rysäytin kansituolin palasiksi. Hädissäni pyöritin päätäni ettei vain kukaan olisi huomannut :) Loppukesä aurinkoa otettiinkin sitten viltillä.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Hei Ne Elää!


Reilu viikko sitten multaan laitetut yrtit alkavat nostaa päätään. Kivaa! Ensimmäisenä nousi Tinjami. Se tuoksuukin jo, vaikka on ihan alkutekijöissään. Luonto on ihmeellinen.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tomaatit Itämään


Kävin muutama päivä sitten Viherlandiassa siemenostoksilla. Valikoima oli niin huima, että jouduin oikein puntaroimaan. Enttententten ratkaisujen jälkeen päädyin  'Maskotka' pensastomaattiin. Tämä oli tarpeeksi pienikasvuinen (kork 75-100 cm), mahtuakseen kasvihuoneeseeni. Toinen tomaatti on Kirsikkatomaatti 'Tiny Tim', myöskin pieni kokoinen (60-90 cm) ja lisäksi helppohoitonen. Viherlandialla on myös nettikauppa, jonka kautta voi tilata siemeniä postitse kotiin.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Luonnon Muotokieli


Pidän kauniista muodoista. Kiinnitän paljon huomiota kasvien muotoihin lehdissä ja värityksessä. Monesti emme mene tarpeeksi lähelle ihmettelemään luonnon omaa muotokieltä. Jokaisessa kukassa on väritys omanlaisensa, ihan kuin meillä sormenjälkemme.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Pirteä Narsissi



Ruukkunarsissi on mielestäni keväisin kukka. Siitä tekee erityisen hauskat sipulit, jotka jäävät näkyviin. Istutin Narsissin Marimekon Siirtolapuutarha-kulhoon ja ripottelin pinnalle ruukkusoraa koristeeksi, jotta sain juuret piiloon.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tuijien Suojaus


Jo muutaman päivän Tuijien päät ovat näkyneet hangen alta. Eilen vihdoin sain huputettua ne suojaan kevätauringon polttavalta valolta. Viime keväänä muutama Tuija sai "rusketusta", mutta onneksi väri palasi niihin kesän mittaan. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt juuttikangasta suojaamiseen, tänä vuonna hankin muoviverkkoa testimielessä. Se oli ainakin helppo levittää ja tarttui napakasti, kun neulaset tulee rei'istä läpi ja "pitää kiinni" verkosta. Siitä oli myös helppo leikata oikean kokoisia paloja. Katsotaan mikä on lopputulos.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Yrttejä Ruukkuun


Keväisin siemenet tuodaan kaupoissa niin hyvin tyrkylle, ettei niitä voi jättää ostamatta. Nämä heräteostokset onneksi on syötävää ja vieläpä oikeaa lähiruokaa. Ruukkuun pääsi, Basilika, Meirami, Ruohosipuli, Persilja, Lehtiselleri ja Tinjami. Nyt vain odotellaan, että saadaan niitä lautaselle.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Naistenpäivän Tulppaaneja


Ystäväni yllätti minut iloisesti naistenpäivänä pirteällä Tulppaani-kimpulla.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Oma Kasvihuone Terassille

                                                                       kuva netrauta.fi

Olen jo pitkään kypsytellyt hyötytarhan perustamista. Neliöt (kaikki sata) ovat kuitenkin kovinkin rajalliset. Selailin erästä puutarha-alan lehteä, josta pongasin kasvihuoneen tai pikemminkin kasvikaapin. Se oli nätisti asetettuna ikäänkuin huonekaluksi terassille. Ei tarvinut kauaan nettiä selata, kun löysin vastaavan netrauta.fi sivuilta. Viher Aarni-merkkinen kasvihuone on näppärän kokoinen ja vielä suhteellisen edullinen, kylläkin ilman tuuletusluukkua. Terassilta löytyisi vielä tilaa :)


maanantai 12. maaliskuuta 2012

Lisää Suunnitelmia


Postiluukusta kopsahti Viherpeukaloiden kevään kuvasto. Sitä selaillessa sain kipinän saattaa syksyllä aloitettua suunnitelmaa eteenpäin. En ehkä ole kynän kanssa niin kotonani, mutta kasvimuodot tulevat kyllä esille :)  Alla listaa kasvivalinnoista. Osa löytyy jo omasta pihasta ne vain muuttavat uuteen paikkaan, ja osa menee sitten ostoslistalle. Jotain harmaata/sinistä pitää vielä kehittää kivien läheisyyteen.

   Vuorenkilpi
   Pallohopeakuusi
   Kotkansiipi
   Erilaisia kuunliljoja
   Kallionauhus
   Pallotuija
   Pikkupilarikataja
   Sinikartiovalkokuusi
   Konnantar
   Surukuusi

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tulppaanit taas täällä


Tulppaanit ovat ilmestyneet kauppoihin. Hankin heti valkoisia tulppaaneja keittiön pöydälle. Ihaillaan kaupan antimia, kunnes omat tulppaanit nousevat roudan alta.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Suunnittelua


Talvi herkuteltu suunnitelmilla, kaivettu vanhoja puutarhalehtiä ja selailtu kirjoja. Kuvassa olevan suunnitelman (joka tulee kyllä muuttumaan moneen kertaan toteutuksen aikana) tein työväenopiston pihasuunnittelu-kurssilla. Kurssin veti kaupungin maisema-arkkitehti, ja oli kyllä nainen paikallaan. Paljon tulee ikivihreää, muut kasvivalinnat pitäisi vielä miettiä. Kyllä ne sieltä löytyvät kun pääsee toteuttamaan. Surukuusi on toivomuslistalla, mutta sen koko vielä arveluttaa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Omenapuu Kevätkuntoon


Omenapuun siistiminen on tältä keväältä suoritettu. Se olikin kasvanut ihan epätasapainosen näköiseksi. Nyt se näytttää taas kokonaiselta ja ryhdikkäältä. Hyväksi todettu Fiskarssin puutarhasaha toimii oivana apuvälineenä. Odotetaan alkukesän kukintaa ja laitetaan siitä tännekin sitten kuva. Viime vuonna kukinta oli heikohko, jospa rankempi karsiminen herättäisi omppupuun uuteen loistoon.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Vihreää Sisälle



Kevään tullen sitä kaipaa aina jotain uutta vihreää. Viherlandiasta hankin Anopinkielen, joka oikein ylpeilee Orthex:n altakasteluruukussa. Miksi en aikasemmin keksinyt korkeaa ruukkua? Aion hankkia muutamalle muullekin viherkasville samanlaiset. Orthex:lle pisteet muotoilusta, mahtavaa työtä.



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Blogi alkaa


Kevätaurinko pilkistää ja minä odottelen lumien sulamista. Ensi kesän pihan ympärilaittosuunnitelmat on jo pitkällä. Monia tunteja on istuttu ikkunalla ja tuijotettu takapihalle. Kohta se on täällä - kevät!